
Laura Huhtasaari podcastMiksi Yhdysvaltojen politiikkaa on niin vaikea ymmärtää eurooppalaisesta näkökulmasta? Kansanedustaja Laura Huhtasaaren vieraina Yhdysvaltain politiikan tutkija ja dosentti Markku Ruotsila sekä SDP:n kansanedustaja ja Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Jani Kokko. He pohtivat, millaiset arvot ja historialliset juuret vaikuttavat amerikkalaisten ajatteluun – ja miksi Suomen mediakuva Yhdysvalloista voi painottua rannikoiden liberaaleihin näkökulmiin keskilännen ja Sydänmaan jäädessä vähemmälle huomiolle. Miksi välivaaleissa kävi niin kuin kävi? Keskustelussa käsitellään kuluttajahintojen nousua, äänestäjien tyytymättömyyttä ja Trumpin kannattajien odotuksia, puolueiden linjoja sekä vaalivilppiin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi vieraat arvioivat, kuka voisi nousta republikaanien ja demokraattien seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi, ja pohtivat Yhdysvaltojen talouden, työllisyyden ja teknologisen kehityksen näkymiä. Mistä maan menestys syntyy, ja kuinka paljon sääntelyn purkaminen, innovaatiot ja amerikkalaisten asenne elämään vaikuttavat siihen? Tervetuloa asiantuntijat Ruotsila ja Kokko (00:38) Suomalaisen median raportointi on pintapuolista (01:19) Miksi aseenkanto on amerikkalaisille pyhä oikeus? (02:37) Lainataanko uutiset suoraan liberaalimedialta? (06:45) Salamanteri ja vaalipiirien kummallinen piirtely (09:12) Miksi kansa äänestää vastoin omia tunteitaan? (11:42) Evankelikaalit ja MAGA-väki jäivät kotiin (14:56) Mitä republikaanit ja demokraatit oikeasti ajavat? (19:54) Vähemmistöt ja uusi hyvinvointi-ideaali (24:44) Trump palautti päätäntävallan kansalle (28:33) Onko vaalivilppi amerikkalainen perinne? (31:03) Opetusministeriön lakkauttaminen on loogista (33:53) Dementiapotilaiden äänet ja kummalliset postilaatikot (42:14) Kuka nousee seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi? (43:44) USA innovoi ja EU reguloi (47:31)
Jaksosta
Kansanedustaja Laura Huhtasaari keskustelee Yhdysvaltain politiikan tutkija Markku Ruotsilan ja kansanedustaja Jani Kokon kanssa Yhdysvaltojen välivaalien tuloksista ja maan poliittisesta järjestelmästä. Jaksossa pohditaan miksi suomalainen mediakuva Amerikasta on usein yksipuolinen ja miten historialliset arvot vaikuttavat äänestäjiin. Keskustelijat analysoivat myös puolueiden välisiä eroja sekä Yhdysvaltojen taloudellisen menestyksen taustoja.
0:10Laura
Tämä on Laura Huhtasaaren podcast. Tämän podcastin idea lähtee uteliaisuudesta, halusta ymmärtää maailmaa, politiikkaa, ilmiöitä ja ennen kaikkea ihmistä aina vähän enemmän. Tänään käsittelemme Yhdysvaltojen väli vaaleja ja vaalien tulosta. Ja onneksi minulla on täällä sellaisia asiantuntijoita, jotka oikeasti ymmärtävät Yhdysvaltojen politiikasta. Tervetuloa Markku Ruotsila.
0:38Markku
Kiitoksia.
0:39Laura
Dosentti, historioitsija, Yhdysvaltojen asiantuntija. Tervetuloa väitöskirjatutkija Jani Jani Kokko kansanedustaja ja Yhdysvaltojen asiantuntija.
0:52Jani
Mutta täällä en nimenomaan en ole kansanedustajan roolissa, että pidetään siitä nyt huoli.
0:56Laura
En mä ois sua tänne kutsunutkaan, jos sä oisit ollu vaan kansanedustajan roolissa, että kyllä tänne on ihan perusteella kutsuttu ihmisiä. Täällä hyvin tarkkaan harkitaan, ketä tänne kutsutaan. No niin, mutta aloitetaan nyt siitä, että kun te nyt seuraatte seuraatte suomalaista uutisointia Yhdysvaltojen politiikasta, niin kuinka totuudenmukaisen kuvan teidän mielestänne suomalaiset saa, mitä Amerikassa tapahtuu? Kumpi haluaa aloittaa?
1:23Markku
Yritän aika vähän seurata suomalaista uutisointia Yhdysvaltain asioista, koska se on niin hyvin pintapuolista ja yksipuolista ja sitten hyvin paljon harrastaa sitä projisoidaan, Suomessa ajatellaan näin, Suomessa tämä on normaalia, eikö sitten Amerikassakin ole normaalia, mutta ei se ole, koska siellä on ihan toisenlainen kulttuuri, historia, konteksti, kaikki tämä. Pitäisi ymmärtää se konteksti. Pitkällä on konteksti, mut ei ei sitä raportoida Suomessa.
1:55Laura
No tarkastellaanko Yhdysvaltojen politiikkaa niinku eurooppalaisesta ja suomalaisesta näkökulmasta, Jani Kokko?
2:01Jani
Kyllähän se on valitettava lähtökohta ehkä niinku meidän Yhdysvaltain uutisoinnille ja oikeastaan sille analysoinnillekin, että onhan vaikka Yhdysvallat on heidän juurensa ovat Euroopassa, he ovat juutalais-kristillinen kansakunta heidän koko syntyhistoriansa ja valistusajan ja ihanteet muun muassa, nehän tulee Euroopasta hyvin vahvasti, mutta siltikin ehkä monessa asiassa se eurooppalainen näkökulma on erilainen niin kuin amerikkalaiseen verrattuna, puhumattakaan sitten jos ajatellaan pelkästään Pohjoismaita. Että vaikka sellainen kysymys, että mihin useasti saa vastata ja kansalaiset kysyvät, että miksi se yleinen aseenkanto-oikeus on heille niin tärkeä.
2:37Jani
Niin sekin on nimenomaan aikanaan luotu sen luotu tämä perustuslain toinen lisäys, jolla on sitten turvattu nämä perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä mainitut ihmisen vapaiden ihmisten perus vapaudet: sananvapaus, mielipiteenvapaus, lehdistönvapaus, oikeus kokoontua, uskonnonvapaus, kaikki nämä. Niin tavallaan just mihin Markkukin viittasi, että jos ei tavallaan ehkä ymmärrä sitä pitkää linjaa ja niitä arvoja ja asioita siellä taustalla, niin on hyvin vaikea niin kuin ymmärtää aidosti Yhdysvaltoja ja sitä, miksi he toimivat kuten he toimivat.
3:08Laura
Joo, toi on kyllä mielenkiintoista, kun sä sanoit, että se on aseenkantolupa, koska se on ihan eri asia kuin aselupa esimerkiksi suomalaisella metsästäjällä ja muuta, että suomalaiset ei todellakaan ymmärrä ymmärrä sitä, että se koetaan siellä todella tärkeäksi asiaksi, mitä he haluaa puolustaa.
3:22Jani
Ja sehän on nimenomaan luotu sen vapaan yhteiskuntajärjestelmän turvaksi, että kansalaisen oikeus kantaa asetta on siinä suhteessa rikkomaton, koska jos hallinto yrittää rikkoa näitä kansalaisille kuuluvia perusoikeuksia, niin vapailla ihmisillä on oikeus taistella sitä vastaan ja kumota se hallinto ja muodostaa sitten uusi uusi hallinto. Jotta tämä on tietysti ehkä se ideaalinäkymä, mikä silloin 1700-luvun lopulla on luotu ja nykyinen moderni asekehitys, kuinka paljon vaikka minuutissa pystyy jo laukauksia ampumaan, niin on ehkä tehnyt sen tilanteen ongelmalliseksi, mutta että se perusta on kumminkin jo siellä kahden ja puolen sadan vuoden takana.
4:00Laura
Kyllä,
4:00Markku
mielellään ei käytetä aseita hallinnon kumoamiseksi, vaan siinä on ideana se, että koska kaikilla ihmisillä pitää olla tämä oikeus kantaa asetta, niin se jo itsessään luo sen pelotevaikute vaikutuksen, että nämä valtiot ei valtiot, liittovaltio ei ei muutu tyranniksi, koska se pelkää niitä ihmisiä, joilla sitten on se ase, jos sitä täytyy käyttää. Tää on se amerikkalainen perinteinen amerikkalainen ajattelutapa, mikä on erilaista kuin eurooppalainen. Ja ja sitten helposti öh projisoidaan eurooppalaiset ennakko-oletukset hyvin toisenlaiseen kontekstiin, niin se sitä tietää, ei koskaan tule ymmärrystä siitä, mikä Yhdysvalloissa on todellisuus.
4:43Markku
On Yhdysvalloissa löytyy suurkaupungeista paljon hyvin eurooppalaisesti ajattelevia ihmisiä, mut sitten mennään maaseudulle, pikkukaupunkeihin, niin se on suurin osa amerikkalaisista asuu siellä, jos katsotaan koko maata. Aah, lukumääräisesti voi olla suurkaupungeissa enemmän ihmisiä, mutta katsotaan koko maata, niin tavalliset keskivertoamerikkalaiset ajattelee näistä asioista ihan eri tavalla kuin eurooppalaiset.
5:07Jani
Jos en ihan väärin muista, niin se ihan sanatarkasti se toinen lisäys kuuluu, että vapaan valtion turvaksi järjestäytynyt militia on elinehto ja siksi kansalaisen oikeus kantaa asetta on onko se loukkaamaton tai rikkomaton, miten se sana kääntyy. Mutta ehkä vielä tähän uutisointiin ja siihen näkökulmaan, niin kyllähän sekin myös vaikuttaa, että minkälaiset resurssit suomalaisilla medioilla on ylipäätänsä lähettää toimittajia paikan päälle Yhdysvaltoihin tutustumaan siihen moninaiseen maahan, varsinkin ehkä nimenomaan se, mitä tapahtuu siellä Keskilännessä, missä ehkä nyt näissä vaaleissa tuli niitä suurin suurimpia muutoksia, niin kuinka hyvin sieltä saadaan sitä tietoa, koska kyllähän se meidän mediakuvastokin tulee aika pitkälti itä- ja länsirannikon liberaalien suurkaupunkien näkökulmasta siitä, että mikä se Amerikka on, koska ei voi sanoa, että mikä on Amerikka, että kun siellä on satojatuhansia, kymmeniatuhansia eri todellisuuksia, mikä se Amerikka oikeasti on.
6:02Markku
Se on hyvin moni moninainen ja moniarvoinen paikka. Mut hyvin helposti eurooppalaiseen mediaan, ei vaan suomalaiseen, mut kaikkeen eurooppalaiseen mediaan lainataan sitten niitä iskulauseita siitä yhdysvaltalaisesta liberaalimediasta tai valtavirtamediasta, joka on jo mielipiteeltään samalla linjoilla kuin eurooppalaiset, niin se helposti sieltä sitten lainataan. Eikä edes perehdytä ees No tutkimustietoon ei tietysti suomalainen media perehdy ollenkaan, mutta ei edes siihen sanotaan oikeistolaisten, konservatiivi sydänmaalaisten amerikkalaisten tuntoihin. 11 vuotta sitten vielä hiukan, kun Trump ensimmäistä kertaa valittiin.
6:43Markku
Nykyään sekin kiinnostus on hävinnyt. Siis ei ole selvästi suomalaisella medialla mitään kiinnostusta, mitään halua ymmärtää. Vaan toistetaan näitä jatkuvasti samoja iskulauseita, jotka on sieltä liberaalilta ja vasemmistomediasta suoraan Yhdysvalloista lainattu. Aatellaanko
6:59Laura
CNN:ltä niinku sieltä suoraan ja onko CNN sitten niinku demokraattipuolueen lehti ja sitten olisi esimerkiksi Fox olisi vaikka sitten republikaanien, niin sitten suomalainen media sitten siteeraa CNN:ää?
7:10Markku
CNN:ää joo ja sitten on vielä radikaalimpia MSNBC entinen MSNBC ja sitten on tietysti näitä ihan lehtiä, vasemmistolaisia lehtiä Yhdysvalloissa. Niistä ne tiedot otetaan. Fox News ei nyt enää oikeastaan ole edes republikaanien tai konservatiivien varsinkaan MAGA-laisten suosiossa oleva kanava ollenkaan. Se on muuttunut ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa koskaan, niin sen katselijamäärissä valtava romahdus, koska sen linja ja raportointi on muuttunut. Mut siellä on paljon muunlaista mediaa myös Yhdysvalloissa, sitä oikeistolaista, konservatiivista mediaa olemassa, mut ei Suomessa olla tietoisia.
7:48Markku
Suomalaisessa mediassa en ole muista koskaan ois lainattu näistä konservatiivilähteistä. Vaikka siis Näis tämänkin vaalin näittenkin välivaalien ovensuukyselystä näkee, että öö selvästi enemmän konservatiiviseksi ilmoittautuneita ihmisiä siinä maassa ja kävi myös äänestämässä kuin liberaaleiksi tai vasemmistolaisiksi ilmoittautuneet.
8:15Laura
Joo. No mites tää vaalipiirirajojen uudelleenpiirtäminen, kun sehän kuulostaa tietysti meidän korvaan todella oudolta, niin mistä siinä on kysymys?
8:23Jani
No Yhdysvalloissahan siis, koska siellä ei ole keskitettyä väestötietojärjestelmää niinku Suomessa, niin monet asiat sitten, vaikka nimenomaan tää edustavuus liittovaltion tasolla, niin määräytyy sen asukasluvun mukaan. Ja Yhdysvaltojen perustuslaissa on määrätty, että kymmenen vuoden välein pitää suorittaa väestölaskenta, jonka pohjalta sitten jaetaan nykyisin nää 435 kongressiedustajaa. Ja tietysti, kun määrä on tavallaan hitsattu kiinni, että tämä on se katto, niin sitten ne osavaltiot, jotka on saanu enemmän väestöä ja ne, jotka on menettäneet, niin tietysti myös nää kongressiedustajien määrä vaihtuu.
8:54Jani
Ja aina on sitten kymmenen vuoden välein niinku osavaltion hallinnolla mahdollisuus siihen, että piirtää näitä vaalipiirejä uudestaan. Ja tämä on ihan ihan on siis laillista ja on ollu jo sieltä 1700-luvun lopulta asti käytäntö, että ainoastaan tää niin sanottu gerrymandering tulee 1800-luvun alkupuolelta Massachusettsista, jossa osavaltion tais olla demokraattinen kuvernööri Elbridge Gerry ajoi lävitse tämmöstä puolueellista vaalipiirijakoa ja sanottiin, että yhden tota vaalipiiri muistutti salamanteria, niin siitä on tullut tämä gerry gerrymandering -termi.
9:30Jani
Ja siinähän siis yksinkertaisesti pyritään piirtämään se vaalipiiri sellaiseksi, että omat oman puolueen kannattajat hyötyvät. Ja nyt ehkä näissä vaaleissa on ollut tavallaan poikkeuksellista se, että tätä on ryhdytty tekemään niinku tavallaan kesken sen kymmenen vuoden tavallaan perspektiivi, että kun 2020 oli väestölaskenta ja silloin jo tehtiin näitä vaalipiirejä, nyt niitä on alettu uudestaan muuttamaan. Mut ja sekä republikaanit että myös demokraatit, että kyllä tähän on niinku molemmat puolueet syyllistynyt, mutta jos näitten vaalien tuloksia katsoo, niin ehkä jopa hieman yllättäen, niin se sanottiin, että republikaanit voisi ottaa jopa yhdeksästä 15:sta varmaa uutta tämmöstä kongressivaalipiiriä tämän piirtelyn seurauksena, niin tällä hetkellä he eivät tule saamaan yhtään.
10:16Jani
Ja ehkä niinku konkreettinen esimerkki, että miten tää näkyy, niin on vaikka Kalifornian pohjoisosan muutamat kongressivaalipiirit, että ennen se raja on mennyt pohjois-eteläsuunnassa, rannikkokaistale on ollut hyvin demokraattivaltaista aluetta, Kalifornian pohjoisosan sisämaa taas republikaanivaltaista, niin nyt sitten republikaanienemmistöinen osavaltiokongressi päättikin, että sen sijaan, että se vaalipiiriraja menee pohjois-eteläsuunnassa, niin laitetaan se itä-länsisuunnassa menemään, jolloin yhdistetään niitä väkirikkaita rannikon demokraattialueita niitten sisämaan republikaanialueiden kanssa, jolloin sitten republikaanin valinta heille ehkä ennen suosiollisesta vaalipiiristä tulee mahdottomaksi.
10:57Jani
Ja sama on tietysti tehty myös sitten republikaanien toimesta Texasissa, että siellä on pyritty niputtamaan näitä demokraattivaltaisia alueita mahdollisimman pieniksi kokonaisuuksiksi tai sitten kerryttämään sinne erilaisilla maantieteellisillä rajoilla sitten näitä demokraattialueita, jotta sitten he saisivat mahdollisimman vähän paikkoja ja republikaanit taas enemmän.
11:18Laura
Miten näissä vaaleissa nyt sitten kävi näin kaiken tämän vaalipiiri- tota piirtelyn jälkeen, että miksi tämä tulos oli tällainen? Ja avaatko vielä vielä sitten yleisölle, että miten miten näissä vaaleissa kävi ja miksi?
11:34Markku
Miten näissä vaaleissa kävi ja miksi?
11:36Jani
Että mistä pitää alottaa? Niin. No
11:39Markku
nää on ihan selvästi protestivaalit ja yks ainoa keskeinen kysymys: kuluttajahintojen nousu, inflaatio. Elämä tavallisilla amerikkalaisilla on hyvin vaikeeta. Ja Trump valittiin presidentiksi silloin -24 ihan samasta syystä. Hän lupasi puuttua siihen ongelmaan, ratkaista sen ongelman, joka itse asiassa silloin oli paljon pahempi kuin se on tällä hetkellä. Ja hän ei ole tehnyt niin paljon tulosta kuin häneltä toivottiin. Ja sitä protestoitiin. Sitä protestoitiin demokraattien, sitoutumattomien äänestäjien parissa ja sitä protestoitiin myös republikaaniäänestäjien parissa, jos noita ovensuukyselyiden tuloksia katsoo oikein tarkkaan.
12:22Markku
Trumpilta haluttiin hyvin paljon hyvin nopeasti ja hän ei ole tuottanut sitä tulosta niin paljon. Sitä johtopäätöstä ei näistä vaaleista pitäis lainkaan tehdä, että nyt amerikkalaisten enemmistö on yhtäkkiä kääntynyt demokratian kannalle kaikissa keskeisissä asiakysymyksissä. Ei oo lainkaan niin käynyt. Edelleenkin ehdoton enemmistö, siis yli 50 prosenttia, amer- öö siis ovensuukyselyissä äänestäjistä sanoo, että heillä on kielteinen, negatiivinen käsitys demokraattipuolueesta, mut silti äänesti sitä puoluetta. Täs on tällaista öh epäjohdonmukaisuutta, kognitiivista dissonanssia: halutaan sitä politiikkaa, jota Trump on useimmissa asioissa halutaan sitä politiikkaa, jota Trump on toteuttanut, mut halutaan sitä paljon enemmän ja paljon nopeammin tuloksia, ja sit äänestetään sitä puoluetta, joka ei usko siihen politiikkaan.
13:12Markku
No demokratiassa kansa ei voi olla väärässä, niin näinhän näin he on päättäneet ratkaista. Enemmistö kansalaisista on näin päättänyt ratkaista, ja se tyytymättömyys on valtavaa. Se oli, siis taloustilanteeseen tyytymättömyys on valtavaa ja muuhunkin tilanteeseen. Silloin -24, kun Trump voitti presidentinvaalit, niin se oli yli 80 prosenttia oli hyvin tyytymättömiä ja halusi koko olemassa olevan järjestel- järjestelmän perinpohjaista mullistamista. No sitä ei oo tapahtunut. Trump on tehnyt hyvin paljon tuloksia, mut ei ei hän ole tehnyt lainkaan niin paljon tuloksia kuin äänestäjien hyvin selvä enemmistö halusi.
13:51Markku
Ja sen takia nytkin 75 prosenttia on tyytymättömiä, vihaisia tyytymättömiä ja tai vihaisia. Mut sitten, jos katsoo tarkkaan tarkkaan niitä ovensuukyselyitten tuloksia, niin republikaanipuolella ihmiset huomattava osa ihmisistä vaan ei ole äänestänyt.
14:14Laura
Esimerkiks nää evankelikaalit, herätyskristityt, mikä on se se Trumpin- Onks ne suuttunu Trumpille?
14:20Markku
Niin, ne on suuttunu siitä, ettei oo tullu sitä tulosta. On tullu paljon tulosta, mutta ei lainkaan niin paljon kuin he halusi. No evankelikaaleille on hyvin vähän tullut tulosta itse asiassa Trumpin toisella kaudella, toisin kuin jotkut pelotteli silloin, että nyt tulee teokratia ja ja kristillinen nationalismi ja niin eespäin, mut ei mitään sellaista oo tapahtunut. Viimeaikaisissa vaaleissa äänestäneistä siellä 26 prosenttia, joskus 30 prosenttia on ollut evankelikaali tai herätyskristitty, valkoinen herätyskristitty.
14:52Markku
Nyt vaan 17 prosenttia. Eli siinä on valtava pudotus. Ja MAGA-laisiksi itsensä ilmoittautuvia on noin 30 prosenttia myös kaikista äänestäjistä, vaan 24 prosenttia tällä kertaa äänestäneistä. Eli se selvästi tyytymättömyys on on silläkin puolella olemassa, mut se ei tarkoita sitä, että nää ihmiset ois kääntynyt demokraattien puolelle. He protestoi sitä tulosten riittämättömyyttä. Niistä MAGA-laisista, jotka kävi äänestämässä, 99 prosenttia sanoi, että kannattaa Trumpia. Ja kaikista republikaaneista selvästi melkein yhtä yhtä iso määrä, oliks se 96 vai 97 prosenttia, kannattaa kaikkea Trumpin politiikkaa, haluaa, että sitä jatketaan.
15:45Laura
Mutta nyt tuli murskavoitto demokraateille, niin mites Jani Kokko arvioit, et miten tää nyt, miks Trump on niin epäsuosittu?
15:52Jani
No jos lähdetään siitä liikenteeseen, että välivaalithan ovat yleensä mittaus presidentin eli hallitsevan puolueen suosiosta. Reilun sadan vuoden aikana presidentin puolue on voittanut välivaalit ainoastaan kolme kertaa: 1934, 1998 ja 2002. Niin tässä historiallisessa perspektiivissä oli selvää, että republikaanit tulee kärsimään tappion. Kysymys oli ainoastaan siitä, että kuinka iso se on. Itse en nyt ehkä näitä määriä pitäis niinkään niinku huomionarvoisina. 2018 republikaanit menetti 41 paikkaa edustajahuoneessa, sama kuin nyt 2010 demokraatit 63, Ää sitten muistaakseni on 2020 tai 2022 on demokraatit menettäneet yhdeksän paikkaa senaatissa.
16:39Jani
Löytyy niinku lähi- lähihistoriasta niinku jo tällaisia esimerkkejä, että itselle ehkä niinku se mielenkiintoisempaa ja huomionarvoisempaa on se, että missä tää muutos tapahtu. Kansas, 94 vuoteen ei oo tullu demokraattia senaattiin. Etelä-Carolina, pitkään erittäin vahva ää republikaanien linnake, Ohio ja Iowa, monesti vaankieli- perinteisiä vaankieliosavaltioita, jotka ovat oikeastaan sen Trumpin ensimmäisen vaalivoiton myötä siirtyneet aika vahvasti punaiseen leiriin, siellä voitti sekä demokraattisenaattori että -kuvernööri, Texas, todella merkittävä muutos ja ehkä nyt viimeisimpänä se, että tuskin kukaan uskoi, että vaali-ilta päättyy siihen, että me emme tiedä, mikä on Mississippin tilanne.
17:25Jani
Siellä tällä hetkellä demokraattien ehdokas johtaa 28:lla äänellä, kun ääniä on annettu yli 800 000 tai laskettu tällä hetkellä. Niin kyllä tää niinku ehkä osoittaa nimenomaan siitä halusta muutokseen ja joka on ennen kaikkea kohdistunu siellä Trumpin vahvoilla tukialueilla. Tässä vaalien alla oli hyvää grafiikkaa muun muassa siitä, että Yhdysvaltojen karttaan oli laitettu, että mitenkä vaikka polttoaineiden hinnat ovat nousseet viimeisten kuukausien aikana. Ja siihen päälle sitten laitettiin nää vaankieliosavaltiot, niin kyllä se aika lah- laajasti löytyi Texas, Kansas, jopa Etelä-Carolinakin sieltä, niin kyllä tässä mielessä ehkä osaltaan nämä kuluttajahintojen nousu on vaikuttanut siihen kansalaisten tyytymättömyyteen, mutta myöskin se, mihin Markkokin ehkä vähän viittasi tässä, että se ää miten Trump on kyennyt toteuttamaan niitä hänen asettamiaan lupauksia.
18:18Jani
Ja kyllä niinku monet amerikkalaiset tuntuvat olevan tämän Iranin sodankin kanssa hyvin hämmentyneitä, että kun Trump lupasi pitää Yhdysvallat poissa ikuisuussodista, varsinkin niistä mitä on Lähi-idässä, niin nythän on sitten itse aloittanut sotilasoperaation Irania kohtaan. Ja kyllä noissa ovensuukyselyissä, jos on katsonut, niin kyllä siellä ehkä jos on kysytty, että ää onk- oo tavallaan taloudellinen pärjääminen, oletko huolissasi vai tyytyväinen tilanteeseen, niin 75 prosenttia on vastannut siihen nimenomaan negatiivisesti, että se taloustilanne on huono ja sitte ku amerikkalaiset yleensä tekevät ratkaisut lompakollaan, niin tähän se sitten herkästi johtaa.
18:58Jani
Mutta se, että onko tavallaan otettu sitten demokraattipuolueen linjat ja arvot nyt omakseen, niin se on sitten hyvä kysymys, että minkä demokraattipuolueen, koska kyllähän Michiganin El-Sayed on vetänyt huomattavasti erilaisempaa linjaa kuin vaikka Pohjois-Carolinassa kuver- tota senaattiin nyt valittu ää tota Cooper, taas Talarico Texasissa hyvin konservatiivinen demokraatti, hyvin hengellinen, niin kyllä tavallaan niinku ehkä siinäkin kannattas unohtaa se Yhdysvaltojen kokonaisuus ja jos halutaan tätäkin analysoida, että mikä linja demokraattipuolueesta on vahvoilla, niin kannattaisi katsoa niitten yksittäisten osavaltioiden tuloksia.
19:39Laura
No ää käydäänpäs muuten läpi tää, et mikä on nyt teidän käsitys demokraattipuolueen linjasta ja heidän niinku mitä he pääasiallisesti ajaa ja sitten republikaanipuolueen linja ja mitä he pääasiassa ajaa. Mikä on heidän keskeisimmät erot niinku teidän mielestä? Niinkun sanoitte, että osavaltiot ovat todella erilaisia ja ehdokkailla on erilaisia tavoitteita, mutta jos pitäisi pähkinänkuoreen laittaa nää puolueet, niin aloitetaan republikaanipuolueesta: mitä republikaanipuolue ajaa ja mikä ää sinun mielestäsi on se suurin ero nyt demokraattipuolueeseen?
20:12Markku
Oo, no. Ääh, katsotaan noita ovensuukyselyitä, niin se oli tosiaan yhdeksän-, jos oikein muistan, 96 prosenttia vai 97 prosenttia republikaaniäänestäjistä on sitä mieltä, että kaikki mitä Trump on tehnyt, Trumpin politiikka on oikeassa ja sillä pitää jatkaa.
20:29Laura
Entäs tää Iran, oliko hyökkäys Iran- Iraniin virhe? Ääh,
20:34Markku
ei republikaaniäänestäjien Tai sanotaan näin, republikaaniäänestäjien parissakin on on ah kaik-, jos katsotaan kaikkia republikaaniäänestäjiä, niin siellä on iso kasvava osa, jotka on sitä mieltä, että se oli virhe. Magalaisten äänestäjien mielestä ei ollut virhe se. Ääh, se seuraukset on ollut kohtalokkaita näissä vaaleissa, niinkun just tämä bensanhintojen nousu, mikä tosiasiassa on nyt jo monen kuukauden ajan laskenut, mut se ehti nousta ennen sitä ja se sitten se vaikuttaa tuntuu ää sen seurausvaikutukset ruokakaupassa ja kaikessa muussakin.
21:11Markku
Se on se olennainen kysymys tässä, mut mut jos kysytään, siis mikä selittää vaalitulosta, mut jos kysytään republikaaneilta ennen vaaleja tai nyt, kannattaako he niitä Trumpin ää tavoitteita Iranin sodassa, niin kyllä kannattaa ja kaikista amerikkalaisista kannattaa niitä tavoitteit- itse substanssia. Ää, mutta mm siihen puutun, että että joo, Trump lupasi, ettei uusia ikuisia sotia Lähi-idässä, mut mutta hänen kannattajansa, niinkun hän itsekin, ei tarkoittanut mitään pommituskampanjaa, sillä se sitä ei lasketa ikuisiksi sodiksi, vaan ikuisilla sodilla se konteksti taas, jossa puhutaan ja jossa ymmärretään
21:54Jani
ää Trumpin puheita Yhdysvalloissa, niin Pommituskampanjastakin herkästi voi tulla kyllä ikuinen sota niinkun nyt ehkä jo Iranin kohdalla va- ikävästi näyttää, että nopea operaatio, niin on kestänyt jo no no kohta lähestytään helmikuun alussa tulisi jo vuosi täyteen, jos tää edelleen jatkuu, että Oo joo, paitsi että suurin osa siitä sitten ei oo ollut mitään pommituksia, mut ne tulee kyllä
22:16Markku
kohta varmaan jatkumaan. Ää, mut sil- sillä Trumpin lupauksella ei uusia ikuisia sotia varsinkaan Lähi-idässä, sillä se konteksti, missä se sanotaan, miten se ymmärretään hänen kannattajakunnassaan, tarkoittaa maasotia, kuten Iranissa Irakissa ja Afganistanissa. Siinä merkitykse- siinä mielessä se se lupaus esitettiin ja ja se lupaus on myös pidetty, ei ole sellaista sotaa aloitettu ää eikä tulla aloittamaankaan. Ää, eikä Trump itse asiassa ole edes aloittanut mitään sotaa siellä, vaan sehän sota alkoi 47 vuotta sitten, kun Iranissa otti vallan ne ajatollat, jotka heti julisti Yhdysvalloille sodan ja Israelille ja vähän aikaa sitten myös EU:lle julisti sodan.
23:01Markku
Ja he on siis tuhansia amerikkalaisia suoraan ja välillisesti surmannut sen 47 vuoden ajan. Eli se sota on ollut käynnissä vaikka kuinka kauan, siinä on erilaisia taisteluita nähty, välillä on rauhallisempaa ja välillä välillä vähän sotaisempaa. Mut mut siis näiden vaalien kannalta se on ihan keskeinen asia, ja amerikkalaiset ei pidä siitä. Vaikka hyväksyy ne kaikki tavoitteet, kannattaa niitä, mikä sen sen sodan takana on, niin ei pidä siitä sodasta eikä siitä, miten se on vaikeuttanut heidän jokapäiväistä elämäänsä: inflaatio, kulutustarvikkeiden hinnan nousu.
23:41Markku
Se on se kaikkein keskeisin kysymys näissä vaaleissa ollut.
23:44Laura
Niin, eli republikaanit kannattaa edelleen Trumpin linjaa. Ja sitten Jani Kokko.
23:50Jani
No täytyy ensin kommentoida tähän, mutta et kyllähän tää on ensimmäinen kerta, kun Iran ja Yhdysvallat ottavat suoraan sotilaallisesti yhteen, että kyllähän vuosikymmenien ajan on tiedetty, että Iran on tukenut jonkin jos jonkinlaisia terroristijärjestöjä, jotka ovat iskeneet Yhdysvaltojen sotilastukikohtiin ympäri maailmaa ja tätä kautta on ehkä välillisesti Iran ollut sitten niinkun konfliktissa Yhdysvaltojen kanssa, mutta tavallaan tämmöinen suora sotilaallinen yhteenotto, että Yhdysvaltojen ja Iranin asevoimat ampuvat toisiaan, niin tämähän on se ensimmäinen kerta.
24:17Jani
Mutta vastaanko minä ensiksi sitä republikaanit vai demokraatit -väitettä?
24:20Laura
Ööm, vastaa demokraatteihin. Hei, jos sinulla on jotain kommentoitavaa, niin anna palaa.
24:25Jani
No siis kyllähän demokraatit on oikeastaan aika lailla siitä Obaman kaudesta lähtien, niin kyllähän heistä on enemmän tullut ainakin tietystä osasta puoluetta, niin enemmän tämmöisen niinkun juuri ehkä sen poliittisen vasemmiston ja tämmösen niinku hyvinvointi-ideaalin kannattaja, että lähtien terveydenhuoltouudistuksesta, koulutusjärjestelmäuudistuksesta, miten taataan vähemmistöille, oli ne sitten etnisiä vähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä, naisille, tasa-arvoisempaa asemaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa, on kaikki tasa-arvokiintiöitä sun muita helpotuksia vähemmistötaustaisille ihmisille vaikka hakeutua koulutukseen, erilaisia stipendiohjelmia ja ennen kaikkea myös sitten se, että mitenkä maassa laillisesti ja laittomasti tulleille ihmisille sitten ehkä tulevaisuudessa tullaan järjestämään muun muassa polku kansalaisuuteen.
25:20Jani
Niin kyllähän nää on ollut ehkä niinku demokraattipuolueelle semmoisen viimeisen 20 vuoden ajan semmoisia varsin keskeisiä elementtejä, joissa on ehkä sitten ylitetty tää perinteinen jakolinja Yhdysvaltojen politiikassa, mikä yleensä kulkee siinä, että onko osavaltioilla enemmän oikeuksia vai liittohallituksella. Ja kyllähän se on ehkä karkeasti mennyt siihen, että republikaanit on aina ajanut sitä, että liittohallituksen tulee olla mahdollisimman heikko, sillä tulee olla mahdollisimman vähän valtaa, varsinkin mitä tulee sisäpoliittisiin kysymyksiin, ja osavaltiot saa päättää siitä kaikesta.
25:51Jani
Ja demokraatit on sitten ehkä enemmän katsonut sen, että on tiettyjä yksilöille kuuluvia oikeuksia, kuten vaikka se terveydenhuolto, joka pystytään tavallaan niinku liittovaltion tasolla päättämään ja sitten osavaltiot sen adaptoi. Mutta että sitten, että onko miten niinku ehkä ne tavalliset amerikkalaiset näkee tän tilanteen, että ehkä niinku viime presidentinvaaleissa nähtiin se konkreettinen osoitus siitä, että mitenkä tärkeitä nää yksittäiset osavaltiot on, jos haluaa ymmärtää sitä Yhdysvaltojen toimintakulttuuria. Silloin oli muistaakseni 14 osavaltiossa oli kansanäänestys aborttioikeuden kirjaamisesta osavaltioiden perustuslakiin ja se meni 13:ssa osavaltiossa lävitse paitsi Floridassa.
26:33Jani
Floridassa ei mennyt. Floridassa. Ja ehkä niinku mun mielestä se osoittaa niinku merkittävällä tavalla sen, miten amerikkalaiset ajattelee sitä omaa elinpiiriään ja sitä poliittista toimintaa, että muun muassa Arizonassa öö noin 200 000 äänestäjää enemmän kuin siihen mitä että kun Kamala Harris sai muistaakseni jotain 600 000 ääntä siellä, niin kuitenkin se, että 800 000 äänesti aborttioikeuden kirjaamisen puolesta. Niin ehkä loogisestihan Euroopassahan ajateltiin, että miten tää niinku voi olla mahdollista, että koska Kamala Harrisilla oli muun muassa keskeisenä vaaliteemana naisten aborttioikeuden turvaaminen, niin miksei ne ihmiset sitten äänestäneet häntä, vaan Trumpia presidentiksi.
27:12Jani
Mutta se johtui siitä, että he katsoo, että he kykenee tämän oikeuden itselleen turvaamaan sen osavaltion perustuslain kautta, mutta tai esimerkiksi taloudellisissa kysymyksissä he luottaa esim enemmän Donald Trumpin visioon kuin Kamala Harrisin. Niin kyllähän niinku tässäkin näkyy ehkä sitten se, että mitenkä amerikkalaiset ajattelee nimenomaan sen poliittisen toiminnan tapahtumaan siellä alatasolla eikä niinkään siellä liittohallituksen tasolla ja siksi monet näistä demokraattien uudistuksista, jotka taas ehkä suomalaisesta vinkkelistä, kukapa ei pitäisi julkisesta terveydenhuollosta, maksuttomasta koulutuksesta, monesta muusta tällaisesta hyvinvointivaltion asiasta, mutta kun se tavallaan tulee sieltä liittohallituksen tasolta pakotettuna sinne osavaltioille, niin siinä tavallaan rikotaan sitä kansalaiselle kuuluvaa vapautta päättää itse asioista.
28:02Markku
Tää on jo hyvä hyvä tiivistys siitä, mitä demokraatit edustaa ja siitä ristiriidasta. Tosi- on on niin, että amerikkalaiset haluaa siellä mahdollisimman lähellä itseään itse tehdä päätökset näistä asioista. Tuossa aborttikysymyksessä, niin heiltähän kiellettiin se. He ei saanut tehdä itse päätöksiä. Korkein oikeus vuonna 73 otti heiltä pois sen sen päätö- päätäntävallan. Ja sitten Trumpin ansiosta Korkeimman oikeuden kokoonpano muuttui ja he palautti päätäntäoikeuden sinne kansalaisille itselleen, osavaltio osavaltiolta. No sitten sieltä tulee tietysti, kun kansalaiset itse saa päättää, niin erilaisia öö erilaisia ratkaisuja, erilaist- erilaisia lakeja osavaltio osavaltioista, koska ne ihmiset on hyvin erilaisia.
28:49Markku
Näin se Yhdysvaltain järjestelmä toimii. Ja näin sen pitäisi toimia. Aina kun se ei toimi näin, eli kun liittovaltio tai liittohallitus, niinku pitäisi sanoa, koska se ei ole edes valtio amerikkalaisittain lainkaan, niin öö ottaa itselleen valtaa, joka ja pakottaa sieltä ylhäältä päin, niin ihan varmasti suurin osa amerikkalaisista protestoi sitä. Ja tää on siis läpi Yhdysvaltain historian nähtävä ilmiö. Ja siitä kumpusi Trumpin MAGA-liike, America First -liike, syvänmaan kapina, joka jatkuu edelleen.
29:26Markku
Öö ja sitten mä tiedän, että heti Suomessa sanotaan, no mut Trumphan keskittää valtaa itsellensä, Trump on diktaattori, mutta ei, hän ei ole tehnyt sitä. Joissain harvoissa asioissa öö perustuslaki antaa presidentille paljon valtaa. Kaikissa muissa asioissa Trump ja republikaanipuolue haluaa sen vallan palauttamista sinne osavaltiotasolle, kansalaisille itselleen. Mutta kun... Ja demokraattipuolue taas, nykyinen demokraattipuolue, tää oli ennen toisinpäin. Siis alun perinhän demokraatit kannatti heikkoa heikkoa liittohallitusta ja sitten nää roolit on kääntynyt päälaelleen, mutta nykyään ja ja joo se on Obaman kauden jälkeen vasta, kun on alkanut kehitys, niin demokraattipuolueesta on tullut sen vahvan keskitetyn pakottavan valtiovallan puolue, joka haluaa, että siellä siellä Washingtonissa päätetään koko maan asioista.
30:19Markku
Ööm ja suuri osa amerikkalaisista ei halua sellaista.
30:22Laura
Mutta nythän Trump... Sä saat jatkaa ja sä saat vastata tähänkin vielä, mutta mä otan tähän uuden aiheen. Niin Trumphan nyt syyttää myös sitten siitä, että siellä pääsee äänestämään ihmisiä, joilla ei olisi äänioikeutta, että pitääkö tämä paikkansa? Sitten toinen asia: Trump on syyttänyt siitä, että siellä on semmoisia radikaaleja, vaarallisia ehdokkaita ja ja nyt ne on pääs- pääsemässä läpi tai päässyt läpi ja näin, niin pitääkö tämä paikkansa, että siellä olisi sellaisia Muslimiveljeskunnan jäseniä tai tällaisia, että...
30:52Markku
Joo, pitää paikkansa.
30:53Laura
Joo, pitää paikkansa, tuli jo vastaus. Haluatko perustella enemmän, ja sitten Jani Kokko saa vastata myös tähän edelliseen? Joo?
31:00Markku
Joo. No esimerkiksi Michiganissa näyttää, että öö Abdul El-Sayed... Abdul El-Sayed. Abd- Mikä sen koko nimi on? Abdul... Onks se Abdul Rahman Mohamed El-Sayed? Ööm... Kaikki hänen perheenjäsenensä hänen sisarensa mukaan on ollut jo monta sukupolvea siinä Muslimiveljeskunnassa ja El-Sayedin kannat on hyvin lähellä Muslimiveljeskunnan ja Hamasin ja ja muitten ääri-islamisti- öö järjestöjen kantoja. Ja näitä Hän on se vaan näkyvin hahmo. Niitä on monta muutakin samalla linjalla olevaa. Se on vieläkin pieni vähemmistö demokraattipuolueen sisällä, mutta he voitti aika monessa paikassa.
31:40Markku
DSA, Democratic Socialists of America. Ööm, tää sosialistipuolue, ööm... joka on oikeesti aika lailla tuota kommunistista linjaa. Eihän se ei ole sosiaalidemokraattinen puolue, vaan demokraattiset sosialistit -puolue, jotka on saanut demokraattipuolueen kautta edustajiaan valituksi. Nyt ainakin yli 70 edustajaa on saanut ja voi saada vielä vielä lisää, koska meillä ei oo lopullisia tuloksia. Ja nää on kautta linjan, niin nää on hyvin hyvin vasemmistolaisia talouspolitiikassa, nimenomaan haluaisi sitä keskitettyä pakotusvaltaa, hyvinvointivaltiopalveluita eurooppalaisittain katsottuna, ja ja sitten ulkopolitiikassa on hyvin...
32:31Markku
Se on nivoutunut, koko se DSA:n vasemmistolaisuus nivoutunut tähän palestiinalaisten puolella olemiseen ja siellä taustalla on kaikki intersektionaaliset feminismiteoriat ja kriittiset rotuteoriat ja kaikki tää.
32:49Laura
Mm.
32:49Markku
Ja se tää muutos on siis tapahtunut.
32:52Laura
Joo. Saako siellä myös äänestää, jotka ei oo kansalaisia, että onks tää nyt sit faktaa?
32:56Markku
No lain mukaan ei saa äänestää. Mutta
32:58Laura
mutta pääseekö siellä äänestämään ihmiset, joilla ei ole äänioikeutta, että onko tää totta?
33:02Markku
Tosiasiassa kyllä näin tapahtuu. Siitä on paljon tutkimuksia olemassa. Noin miljoonan verran viimeaikaisissa vaaleissa on sellaisia ihmisiä äänestänyt, joilla ei oikeasti oo äänioikeutta, jotka ei oo kansalaisia, koska sitä ei tarkisteta. Monissakaan osavaltioissa ei tarkisteta. Nyt on parempi tilanne tänä vuonna, kun oli vielä pari vuotta sitten, koska uusia osavaltiotason lakeja on tehty. Se oli vielä silloin 2020, kun tää oli suuri, hyvin suuri ongelma, se oli vaan 13 osavaltiossa...
33:32Markku
Niitä on viis, 50.
33:35Laura
Okei, no nyt Jani Kokko, ole hyvä.
33:37Markku
Siis vaadittiin kuvallista henkilöllisyystodistusta, nyt on 24 osavaltiota sentään.
33:43Jani
No ihan ehkä alkuun tämmönen niinku ehkä konkreettinen esimerkki tästä niinkun osavaltion liittovaltiotason tai liitto- liittohallituksen niinku toimintalogiikasta, että esimerkiksi nyt vaikka tää Trumpin halu lakkauttaa opetusministeriö. Niin meillähän suomalaisesta perspektiivistähän se on kauhistus, että joku haluaa niinku opetusministeriön lakkauttaa. Mutta Yhdysvalloissa se on varsin looginen toimintatapa, koska Yhdysvaltojahan hallitaan ja johdetaan edelleen sen mukaisesti, mitä perustuslakiin ja sen lisäyksiin kirjattiin 1700-luvun... pääasiassa silloin 1700-luvun lopulla. Ja kaikki se mitä siinä ei oo erikseen mainittu, niin kuuluu osavaltioiden päätettäväksi.
34:18Jani
Ja koska siellä ei mainita sanallakaan koulutuksesta, niin se ei tavallaan tän perustuslain originalistisen tulkinnan mukaan kuulu liittohallituksen tehtäväksi, vaan siitä päättäminen kuuluu osavaltioille. Täähän tietysti niinkun räjäyttää koulutuserot, koska Massachusettsissa ja Mississipissä on vähän eri painotukset koulutuksen järjestämisessä, mutta se on kumminkin sen paikallistason, osavaltiotason oikeus itse sitten päättää, että mitenkä se koulutus hoidetaan. Ja tää on niinku tää ei oo edes poikkeuksellista, että silloin kun Jimmy Carterin hallinto opetusministerin opetusministeriön perusti, niin kaikki sen jälkeiset republikaanihallinnot Ronald Reaganista lähtien ovat yrittäneet sen lakkauttaa, koska siinä katsotaan, että siinä siirretään liittovaltion osavaltioiden valtaa liittohallitukselle.
35:04Jani
Ja oon niinku siinä suhteessa oon kyllä samaa mieltä tästä, että ei ei minunkaan nähdäkseni varsinkaan mitä tulee sisäpoliittisiin kysymyksiin, niin ei Trump ole keskittänyt valtaa itselleen, vaan nimenomaan niinku hajauttanut sitä ja siirtänyt liittovaltiolta pois osavaltioille. Tai vaikka tää ICE-agenttien suorastaan niinku pöyristyttävä toiminta monessa osavaltiossa ja valitettavasti nää kuolemantapauksetkin, mitä he ovat aiheuttaneet, niin jos peilaa siihen, mitä vaikka Yhdysvalloissa tapahtui 40-, 50- ja 1960-lukujen aikana, kun muun muassa demokraattihallinnot, Kennedy ja Johnson, lähetti kansalliskaartiyksiköitä ja liittovaltiojoukkoja Yhdysvaltojen etelävaltioihin pitämään järjestystä yllä, koska he eivät luottaneet siihen, että paikallisviranomaiset kykenevät estämään mustien ja valkoisten ääriliikkeiden toiminnan.
35:58Jani
Niin nyt on ehkä ollut Trumpilla hieman suuremmat poliittiset motiivit tässä ICE-toiminnassa, mutta kumminkin ei tämäkään niinkun poikkeuksellista ole Yhdysvaltojen historiassa, että presidentti tulee toimii näin. Tietysti jos katsomme vaan nyt sitä 10-15 vuotta... Niinku suomalaiset toimittajat aina. Kyllä, niin se saattaa nyt vaikuttaa siltä, että tämähän on aivan aivan niinku pöyristyttävää mitä siellä tapahtuu, mutta kun otetaan vähän pidempi perspektiivi, niin se ei se ei niinku tota näy siinä suhteessa.
36:25Jani
On totta, että osavaltiot, ne päättää vaaliprosesseista itsenäisesti. He tekevät vaalilainsäädännöt, miten vaalipaikat ovat auki, onko postiäänestystä käytössä, minkälaisia henkilöllisyystodistuksia vaaditaan, niin tääkin on tavallaan, että siellä Yhdysvalloissa on vähintään se 50 tapaa, jos otetaan vielä territoriotkin mukaan, niin vielä enemmän tapoja järjestää ja organisoida niitä vaaleja, ja siinä mielessä niinku käytännöt vaihtelevat varsin merkittävästi niinku Yhdysvalloissa. Mutta itse en ole kyllä nähnyt niinku sellaista näyttöä nimenomaan tämmösestä niinkun vaikka järjestäytyneestä vaalivilpistä, että he, jotka eivät oikeasti pystyisi Yhdysvalloissa äänestämään, niin olisivat äänestäneet ja sillä olisi ollut merkittävä vaikutus siihen itse itse vaalitulokseen.
37:12Markku
Niin toi oli se olennainen. Sä sanoit tossa merkittävä vaikutus. Mehän ei voida tietää sitä, mikä se vaikutus on ollut, jos jos jos ei noudateta olemassa olevaa lakia, jossa käsketään varmistamaan ennen kun se ääni on annettu, että sen antaa vaan lailliset äänioikeutetut kansalaiset. Jos ei sitä varmisteta ennen äänestämistä, niin ei me tiedetä kuinka paljon sitä vilppiä sitten loppujen lopuksi tapahtuu. Ei niitä tapahtu- ei niitä voida sit jälkikäteen enää katsoo niitä äänilipukkeita, kuka on minkäkin antanut.
37:45Markku
Ja valitettavasti se on tilanne just sen takia, että jokainen osavaltio saa presidentinvaaleissa varsinkin itse päättää, miten vaalit siellä järjestetään. Kongressivaaleissa myös kongressi saa saa tehdä lakeja ja siitä asiasta on tehnytkin. Niin jos jos siellä paikallistason joko lainsäätäjät tai useammissa tapauksissa paikallistason, osavaltiotason tuomarit tai vaaliviranomaiset yhtäkkiä vaan päättää, että ei tarkisteta äänioikeutta sen ihmisen, joka tulee vaalipäivänä äänestämään, niin ei tarkisteta hänen henkilöllisyyttään. Ja joissain osavaltioissa on ihan laissa, osavaltiotason laissa määrätty, että ei saa kysyä, onko kansalainen ja äänioikeutettu.
38:33Markku
Ja sitten se menee hyvin monimutkaiseksi tässä postiäänestyksessä, koska postiäänethän se osavaltio lähettää jokaisen kotiin nää lipukkeet. Ei kukaan pysty tarkistamaan, kuka ne lipukkeet oikeasti täyttää. Ja jos me tiedetään, että osavaltion listat, joiden perusteella he lähettää lipukkeet kotiin, ne on vanhentuneita, niissä voi olla hirveä määrä kuolleita ihmisiä, poismuuttaneita ihmisiä ja niin edelleen. Kaikki tää pitäisi ennen vaalia varmistaa, että varmasti on vaan laillisesti äänioikeutetut äänestää, mutta tätä vaan monissa osavaltioissa ei tehdä.
39:11Laura
Toi kyllä kuulostaa oudolta.
39:13Jani
Itse on ollut aina vähän skeptinen sen suhteen, kun puhutaan tästä vaalivilpistä Yhdysvalloissa, koska itse on vaikea nähdä, että miksi sitä pitäisi edes tehdä, koska Yhdysvalloissahan on lukemattomia keinoja syyllistyä tämmöseen, oon käyttänyt termiä lailliseen vaalivilppiin. Jos lähdetään ihan siitä vaalipiirien uudelleenpiirtelystä, siitä miten äänestyspaikat on sijoitettu, miten ne on auki. Osavaltiohallinto pystyy esimerkiksi republikaaninen osavaltiohallinto pystyy aivan hyvin, kun he päättävät, että missä vaalipaikat ovat, niin laittamaan niitä vaikka vähemmän demokraattivaltaisille alueille, jolloin vaalipaikoille syntyy ruuhkia, jonoja.
39:50Jani
Vaalipäivä on aina marraskuun ensimmäisen maanantain jälkeinen tiistai, tavallinen työpäivä. Tiedetään, että siellä äänestetään lukemattomista sta henkilöistä samanaikaisesti kansanäänestyskysymyksiä. Kuinka paljon ihmisellä on aikaa? Riittääkö lounastauko siihen, että hän kävisi äänestämässä? Jaksaako hän olla useita tunteja jonossa? Niinku monia tällaisia, niin itse on niinku aina tavallaan, että miksi kannattaa ottaa se riski, että sinä syyllistyt johonkin rikolliseen toimintaan eli vaalivilppiin, kun siellä on ihan tämmösiä niinkun laillisiakin keinoja tehdä sitä vaalivilppiä, jolla joko hankaloitetaan tietyn väestöryhmän äänestämistä ja edesautetaan sitten toisen.
40:29Jani
Ja kyllähän niinkun voi tietysti, tässä nyt oli tietysti ikävä esimerkki republikaaneista, mutta tietysti kyllähän demokraatitkin tekee sitä, että he voi niinkun vaikka afroamerikkalaisten ja latinoiden hyvin vahvoille asuttamille alueille sitten taas tehdä entistä enemmän, enemmän tota äänestyspaikkoja, sallia niinkun entistä laajempi ja pitkäkestoisempi postiäänestys esimerkiksi, niin onko sekin tavallaan tämmöstä laillista vaalivilppiä vai ei, että missä mielessä siinäkin niinku yritetään sitten mobilisoida nimenomaan sen oman puolueen ydinkannatetta? Mutta tääkin on sitä Yhdysvaltojen yli 250 vuotta kestäneen demokratia- ja tasavaltalaisen perinteen niinku muokkaamaa käytäntöä, jota, kuten juontaja itsekin vähän totesi, että kuulostaa todella erikoiselta, niin harva Euroopassa niinku ymmärtää oikeasti tätä, että miksi siellä niinku nämä asiat toimivat, kuten he toi toimivat,
41:27Markku
kuten toimivat. Joo.
41:30Laura
Joo.
41:31Markku
yks ainakin yks lisäys siihen, entäs tää ballot harvesting, mikä on vähän uudempi ilmiö? Eli tonne kadunvarteen yksityiset yritykset tai tai kansalaisjärjestöt pystyttää sellaisia postilaatikontyyppisiä laatikkoja, ja ne voi sitten jokainen käydä viemässä sen sen oman postiäänilipukkeensa. Ja sit se yksityinen yritys tai kansalaisjärjestö ottaa ne omaan varastoonsa sitten sieltä postilaatikosta. Ja sit he periaatteessa, heidän pitäisi sitten toimittaa ne vaaliviranomaisille. Toimittaako he? Ja mitkä lipukkeet he toimittaa? Siis näitä on niin paljon.
42:10Markku
Tai mennään vanhainkoteihin dementiapotilaiden osastolta hakemaan ääniä. Tää tunnetaan näitä tapauksia, jotka tutkittiin hyvin laajasti. Esimerkiks Wisconsinin osavaltion korkein oikeus tutki tän silloin 2020. Jos ei nää dementiapotilaat osaa sanoa, että haluaako silloin äänestää Trumpia vai vai tuota Bidenia, niin sitten heidän puolestaan, jos he sanoo, et Kennedy oli hyvä, John Kennedy on hyvä ehdokas, niin sitten heidän puolestaan äänestää. Se
42:40Jani
on ääni demokraateille. Niin, aivan. Ja kun Yhdysvalloissahan pystyy myös vaalilipukkeessa niin laittamaan ruksin, että all Tämäkin riippuu, kaikissa osavaltioissa ei oo sitä mahdollisuutta, mutta osassa on, että jos et jaksa poimia sieltä ehdokkaita, niin laitat vaan ruksin joko all Democrats tai all Republicans ja sitten se sun ääni menee automaattisesti kaikille demokraateille tai republikaaneille, jotka on listalla, niin kyllähän tää on sitten tietysti helppoa, että jos dementikko sanoo, että John Kennedy on hyvä ehdokas, niin sehän on automaattisesti jaaha, ääni demokraateille ja Joo.
43:09Jani
siitä mennään sitten tuon Siis
43:10Markku
paljon likasta peliä molemmat puolet on siellä siellä maassa harrastanu, ja siis vaalivilppi on amerikkalainen perinne. On, sit täst on paljon tutkimuksia olemassa. Niin, sitä
43:20Laura
voidaan monella tavalla muokata. Mutta
43:21Markku
vaikuttaako se merkittävästi merkittävästi vaalitulokseen, niin sitähän me ei voida ikinä tietää, koska jälkikäteen ei voi tietää.
43:30Laura
Okei. Sitten hei tota mulla on kaksi kysymystä vielä. Eli tota yksi on se, että kuka on republikaanien seuraava presidenttiehdokas?
43:40Markku
Niin, tässä viimeaikoina on ollut huhupuhetta kasvavasti, JD Vance ei välttämättä haluakaan lähteä ehdokkaaksi. Hän ois se looginen ehdokas. Mutta hänellä on pieniä lapsia ja ja ja niin edelleen. Ja huhupuheitten mukaan Marco Rubio on on nousemassa. Miten tää välivaalien tulos ja mitä siitä seuraa seuraavat kaksi vuotta vaikuttaa tuohon, sitä on vaikea sanoa. Siis demokraatithan nyt tulee estämään kaiken Trumpin politiikan toteuttamisen, mikä tarkoittaa sitä, että siellä republikaanikentällä, varsinkin MAGA-kentällä, tyytymättömyys kasvaa ja kasvaa ja kasvaa.
44:21Markku
Ja sitten halutaan presidenttiehdokkaaksi joku mahdollisimman selkeästi, oikeaoppisesti tosiuskova maga. Se olis JD Vance.
44:31Laura
Entäs demokraattien?
44:34Jani
No varmasti siis molemmilla puolueilla varmaan tulee olemaan iso liuta, 15-20 henkilöä, jotka ehkä ensimmäisissä vaaliväittelyissä ovat mukana ja esivaaleissa, koska on tilanne, että istuva ei ole jatkamassa, niin totta kai sekin innostaa ihmisiä. Varmasti siis demokraateilla niin ehkä nää mitä on jo tavallaan niinku, että ketkä ovat ehdokkaita. No vaikea nyt sanoa kahta vuotta ennen, että tämä se on, mutta että varmasti niinku Gavin Newsom, Michiganin Gretchen Whitmer, varmaan Kamala Harris, häntä kiinnostaa edelleen uudestaan, entinen liikenneministeri Pete Buttigieg on yks, mutta sitten on näissä vaaleissa erittäin hyvin Georgiassa pärjännyt Jon Ossoff.
45:14Jani
Hän on ollut vähän tämmöinen harmaa, väritön ihminen, mutta näissä vaaleissa hän sai todella vahvan vahvan jalansijan. Kentuckyn kuvernööri Andy Beshear, hänet on valittu umpirepublikaanisessa vaalipiirissä niinkuin kuvernööriksi, voisi olla tämmöinen erittäin maltillinen. No nyt alettiin jo Texasin Talaricoa nostaa hyvin vahvasti esille. Ehkä lievästi ennenaikaisesti, mutta että kyllä niinku varmasti löytyy niinku iso joukko henkilöitä ja varsinkin ehkä nyt näissä, jotka voittivat näissä perinteisissä punaisissa osavaltioissa senaattorin paikan tai kuvernöörin paikan, että en yhtään ihmettelisi, vaikka niinku Georgian kuvernööriksi valittu Lance Bottoms voisi olla yksi, joka ainakin lähtee siihen esivaalipyöritykseen niinku katsomaan, että mikä voisi olla se testaamaan niinku sitä kannatusta.
46:10Jani
Mutta että kyllä ehkä kyllä nää välivaalit antoi tavallaan kuvan siihen, että kyllä niinku demokraateilla se potentiaalinen presidenttiehdokkaiden kenttä niinku leveni huomattavasti, kun taas republikaaneilla se kapeni, koska kyllä niinkun paljon puhuttiin Texasin Greg Abbottistakin, että voisiko hän olla yksi mahdollinen potentiaalinen ehdokas. Hän kärsi nyt tappion ja monet muut niinku näissä tota senaatti- ja kuvernööritason vaaleissa olleista republikaaneista kun on nyt mennyt, niin kyllä heidän niinku joukkonsa on pienentynyt niinku todella mahdollisesti, että itse en ehkä niinku tässä vaiheessa heittäisi esille muuta kuin JD Vance, Marco Rubio ja Pete Hegseth sellaisia henkilöitä, jotka niinkun ovat potentiaalisia tämmösiä niinku ehdokasehdokkaita.
46:51Laura
No niin, näit näitä henkilöitä seurataan ja katotaan, ketä uusia nousee. Tässä on pari vuotta vielä aikaa. Mutta tietenkin mä olen henkilökohtaisesti ja varmaan me Euroopassa kaikki olemme vähän kateellisia Yhdysvaltojen dynaamiselle taloudelle, joka on noin 20-25 % meitä edellä, niin mitä EU:ssa on tehty viimeisen 20 vuoden aikana eri tavalla kuin Yhdysvalloissa, koska Yhdysvallat rokkaa? Tää on teidän loppukaneettipuheenvuorot. Kumpi haluaa aloittaa?
47:21Jani
No se No se on vähän ehkä, että US innovates and EU regulates, että siinä se ehkä tota tiivistyy, ja kyllähän niinku yhdysvaltalainen kansanluonne ja se yrittelijämäinen asenne niinku vie eteenpäin. Heillä on suuret kotimarkkinat, mitkä pitää talouden pyörimässä, heillä on pääomia, jotka joita pystytään käyttämään investointeihin, heidän TKI-panoksensa on muistaakseni 3,5 % tavallaan BKT:sta, huomattavasti enemmän kuin OECD-maiden keskiarvo ja se säily tällä tasolla jopa koronakriisin niinku pahimpina vuosina, kun Euroopassa mentiin TKI-panostuksissa huomattavasti alaspäin.
48:02Jani
Heillä ei ole samanlaista sosiaaliturvajärjestelmää kuin vaikka Suomessa, mikä tavallaan pakottaa sinne maahan tulleen ihmisen niinku siis työllistymään ja tekemään vaikka niitä erittäin matalapalkkaisia hanttihommia, siitä sitten niinku rakentamaan eteenpäin. Ja tää tuo koko ajan siihen sinne maahan uutta työvoimaa ja pitää sen tavallaan niinku talouden pyörät pyörimässä. Energian suhteen he on vuodesta 2018 omavaraisia, mitä tulee fossiilisiin polttoaineisiin, tää on merkittävä etu etu heille. 9/10:stä maailman suurimmasta yrityksestä on siellä, niin kyllä ehkä lähtisin niinku siitä, että koko se heidän asennoitumisensa elämää ja pärjäämistä kohtaan niinkun on semmoinen, joka oikeasti pitää sen kansakunnan pyörät pyörimässä.
48:50Jani
Ja itse oon kyllä joskus sanonutkin, että jos Suomeen saatais tämmöinen samanlainen yrittelijämäinen asenne elämää kohtaan yhdistettynä tähän meidän vahvaan julkiseen turvaverkkoon: sosiaali- ja terveyspalvelut, maksuton koulutus, niin Suomi vois olla koossaan niinkun tietynlainen maailmanvalta.
49:09Laura
Markku Ruotsila.
49:10Markku
Joo. Kyllä, just niinku Jani sanoo.
49:14Laura
Hän vähän tyhjensi jo aika paljon, tässä oli semmoisia asioita, mitä me molemmat varmaan ollaan samaa mieltä.
49:18Markku
Joo, siis Yhdysvaltain menestymisen salaisuus on just tässä, miten suurin osa amerikkalaisista asennoituu elämään. Ja ja sitten siinä, että verot on alhaisia. No, välillä demokraatit nostaa niitä, mut mut sitten ne taas laskeutuu, ja ja se rohkaisee työntekoon, se rohkaisee innovaatioon. Ja sitten deregulaatio, sääntelyn purkaminen, missä varsinkin Trump on ansioitunut. Välillä demokraatit lisää sääntelyä, mut siis jos katsotaan pitkältä aikaväliltä ja verrataan eurooppalaiseen, niin just tästä on kysymys, että siellä no Trumpin hallintokin nyt on jokaista yhtä uutta sääntöä, joka siis elinkeinoelämän toimintaa vaikeuttaa, jokaista yhtä uutta sääntöä kohden on 126 vanhaa peruutettu.
50:10Markku
Periaatteena, että ne yksi uusi saa kansantaloudelle maksaa vähemmän kuin ne sata vanhat 126 kappaletta. Tää on varsinkin republikaanipuolella, mutta se vanhempi demokraattipuolikin oli hyvin paljon samalla linjalla. Se on tietysti muuttumassa, se puolue on kääntymässä kääntymässä aika paljolti pois näistä näistä periaatteista, mutta pitkällä aikavälillä niin ja varsinkin transatlanttisessa vertailussa niin tää selittää sitä... selittää sitä epäsuhtaa.
50:44Laura
Kyllä, joo. No kun puhuit siitä innovate innovaatiot, että kyllähän tää digitalous siellä on semmosella ihan omalla levelillään levelillään siitä, ja sit me ollaan menetetty tosiaan autoteollisuus ja aurinkopaneelitkin on mennyt Kiinaan, että kyllä tässä Euroopalla meillä on kuule paljon kirimistä. Mutta hei, todella paljon kiitos keskustelusta!
Laura Huhtasaari podcast

Miksi Yhdysvaltojen politiikkaa on niin vaikea ymmärtää eurooppalaisesta näkökulmasta? Kansanedustaja Laura Huhtasaaren vieraina Yhdysvaltain politiikan tutkija ja dosentti Markku Ruotsila sekä SDP:n kansanedustaja ja Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Jani Kokko. He pohtivat, millaiset arvot ja historialliset juuret vaikuttavat amerikkalaisten ajatteluun – ja miksi Suomen mediakuva Yhdysvalloista voi painottua rannikoiden liberaaleihin näkökulmiin keskilännen ja Sydänmaan jäädessä vähemmälle huomiolle. Miksi välivaaleissa kävi niin kuin kävi? Keskustelussa käsitellään kuluttajahintojen nousua, äänestäjien tyytymättömyyttä ja Trumpin kannattajien odotuksia, puolueiden linjoja sekä vaalivilppiin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi vieraat arvioivat, kuka voisi nousta republikaanien ja demokraattien seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi, ja pohtivat Yhdysvaltojen talouden, työllisyyden ja teknologisen kehityksen näkymiä. Mistä maan menestys syntyy, ja kuinka paljon sääntelyn purkaminen, innovaatiot ja amerikkalaisten asenne elämään vaikuttavat siihen? Tervetuloa asiantuntijat Ruotsila ja Kokko (00:38) Suomalaisen median raportointi on pintapuolista (01:19) Miksi aseenkanto on amerikkalaisille pyhä oikeus? (02:37) Lainataanko uutiset suoraan liberaalimedialta? (06:45) Salamanteri ja vaalipiirien kummallinen piirtely (09:12) Miksi kansa äänestää vastoin omia tunteitaan? (11:42) Evankelikaalit ja MAGA-väki jäivät kotiin (14:56) Mitä republikaanit ja demokraatit oikeasti ajavat? (19:54) Vähemmistöt ja uusi hyvinvointi-ideaali (24:44) Trump palautti päätäntävallan kansalle (28:33) Onko vaalivilppi amerikkalainen perinne? (31:03) Opetusministeriön lakkauttaminen on loogista (33:53) Dementiapotilaiden äänet ja kummalliset postilaatikot (42:14) Kuka nousee seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi? (43:44) USA innovoi ja EU reguloi (47:31)

Miksi Israelin ja Palestiinan konflikti jakaa mielipiteitä niin voimakkaasti – ja mitä sen ympärillä käytävä keskustelu kertoo länsimaisista arvoista, uskonnosta ja politiikasta? Laura Huhtasaaren podcastissa Lähi-idän asiantuntija ja tietokirjailija Pekka Sartola pohtii, miksi Israelista puhutaan paljon, mutta vainotuista kristityistä ja alueen uskonnollisista valtasuhteista hänen mukaansa liian vähän. Keskustelussa myös pohditaan, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet toteutuisivat Palestiinassa tai länsimaissa islamin alla ja miksi Palestiinan lippu näkyy Pride-tapahtumissa. Entä miksi osa vasemmistosta suhtautuu kristinuskoon kriittisesti mutta puolustaa islamistisia liikkeitä? Missä kulkee raja uskontojen vastakkainasettelun ja poliittisen ideologian välillä? Sartola ja Huhtasaari puhuvat myös naisten asemasta islamistisissa yhteiskunnissa, teokratiasta sekä Iranin ja lännen välisestä vastakkainasettelusta. Mitä seurauksia olisi, jos Israelin asema tai länsimaiset arvot alueella murtuisivat? Ja mitä presidentti Trump tavoitteleekaan Lähi-idän suunnitelmillaan? Sartola antaa näkemyksiä myös siitä, mitä Suomen päättäjien pitäisi juuri nyt ymmärtää Lähi-idästä ja sen vaikutuksista länteen. Tervetuloa Laura Huhtasaaren podcastiin (00:09) Israelin vihan historialliset juuret (01:08) Miksi Palestiinan lippu on vasemmiston symboli? (02:40) Goljat vastaan pieni palestiinalainen Daavid (04:02) Mitä tapahtuisi jos Israel laskisi aseensa? (05:06) Ei siinä ole mitään logiikkaa! (06:58) Naisen alistettu asema ja tasa-arvo (08:41) Uhratkaa yksi lapsistanne imaamille (11:58) Miksi islamia kutsutaan rauhanuskonnoksi? (12:48) Messiaaninen hahmo ja maailmanvalloitus (16:35) Ruotsi 50 vuoden päästä (18:25) Syy miksi kahden valtion mallia ei ole (21:21) Me olemme täällä sokeita (25:31) Tytti Tuppurainen ja puolustusministerin matka (28:33) Historiasta oppiminen on ainoa toivo (34:52)

Vieraana on dosentti Markku Ruotsila, historiantutkija, joka on väitellyt tohtoriksi Cambridgen yliopistossa. Hän on Helsingin yliopiston dosentti ja toimii tutkijana sekä vierailevana professorina LCC International Universityssä. Ruotsila on erikoistunut erityisesti Yhdysvaltain historiaan, konservatismiin sekä uskonnon ja politiikan suhteeseen. Mitä ”Make America Great Again” tarkoittaa, ja pystyykö Donald Trump tekemään Amerikasta jälleen suuren? Huhtasaari ja Ruotsila arvioivat Trumpin talous- ja ulkopolitiikkaa sekä pohtivat, voivatko välivaalit rajoittaa hänen toimintaansa. Ruotsila kertoo myös, miksi vaalien ennustaminen on nyt vaikeaa ja minkä syyn takia USA:n sisäiset kyselyt eivät tavoita kaikkia Trumpin kannattajia. Puhutaan lisäksi Trumpista valtamediassa syntyneistä mielikuvista, Euroopassa nousevista uusmarxilaisista ajatuksista ja juuri tässä ajassa länsimaiseen elämäntapaan kohdistuvasta anarkiasta Euroopassa. Mitä näiden ilmiöiden taustalla ja tavoitteina todella on? Lopuksi tarkastellaan Yhdysvaltain ja Euroopan suhdetta, onko paluuta vanhaan turvallisuusjärjestykseen, kenen pitäisi maksaa ja mitä vastavuoroinen liittolaisuus tarkoittaisi tässä muuttuneessa maailmassa? Mitä Make America Great Again oikeasti tarkoittaa? (00:09) Pysäyttävätkö välivaalit Trumpin agendan? (04:03) Miksi mielipidekyselyihin ei voi enää luottaa? (07:03) Vallassa oleva puolue häviää lähes aina (10:23) Amerikan talouden kovat luvut ja inflaatio (13:11) Laskiko maastakarkotus rikollisuutta? (15:54) Ranskan mellakat ja äärivasemmiston nousu (18:03) Miksi Trump vetäytyy kansainvälisistä järjestöistä? (21:57) Trump vahvisti Natoa vaatimuksillaan (24:18) Onko Trump todella Putinin pussissa? (26:12) Miksi media demonisoi Trumpia päivittäin? (30:51) Eurooppalaiset ovat vapaamatkustajia ja pummeja (34:43)

Miksi perheiden tukeminen on jäänyt suomalaisessa yhteiskunnassa sivummalle – ja kuka kokoaa lapsi- ja perhepolitiikan yhteen? Laura Huhtasaaren podcastin toisessa jaksossa pitkän uran tehnyt psykologian emeritaprofessori, Jyväskylän yliopiston tutkija ja kirjailija Lea Pulkkinen ravistelee ajattelemaan, miten vanhempia ja lapsia tuetaan. Keskustelussa kysytään myös, tarvitsisiko Suomi perheministerin ja perheministeriön? Entä jos yksin pärjäämisen sijaan tarvittaisiin enemmän yhteisöllisyyttä ja rakenteita, jotka kannattelevat perheitä? Pulkkisen mukaan hyvinvoivat perheet ovat hyvän yhteiskunnan perusta, ja lapsen etu pitäisi ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa. Jakson aikana puhutaan myös kasvatuksen ristiriitaisista ohjeista, pieleen menneestä koulun inkluusiosta, lasten erilaisuuden kohtaamisesta sekä ADHD-lääkityksestä ja medikalisaatiosta. Miten huomioida lapsen tarpeet ja tukea häntä ilman pelkoa tai nujertamista? Keskustelun punaiseksi langaksi nousee ajatus: rakkautta, rajoja ja rohkaisua. Lapsi tarvitsee arvostusta, rauhaa, mahdollisuuden osallistua ja tilaisuuksia harjoitella omia valintojaan. Mitä on vanhemmuuden pääoma? (00:26) Kuka pilasi nykyajan vanhemmat? (01:11) Isien mukaan tulo oli suuri edistysaskel (03:04) Miksi neuvola ei enää ohjaa vanhempia? (06:04) Lapsen henkinen koti on parisuhteessa (08:15) Hollannin malli ja kotiin annettava tuki (09:36) Ehdotus perheministeriön perustamisesta (13:54) Tietoaukko lapsen kehityksen ymmärtämisessä (16:14) Pakko on pärjätä yksin (20:50) ADHD-lääkityksen hälyttävä kasvu Suomessa (22:38) Koulu hukkasi kasvatuksen opetuslain myötä (26:45) Rakkaus rajat ja rohkaisu (30:50)

Kansanedustaja Laura Huhtasaaren podcastin idea lähtee uteliaisuudesta. Halusta ymmärtää maailmaa, politiikkaa, erilaisia ilmiöitä ja ennen kaikkea ihmistä aina vähän paremmin. Ensimmäisessä jaksossa Laura keskustelee filosofian tohtori, tietokirjailija ja taideasiantuntija Pauliina Laitisen kanssa. Laitinen on juuri julkaissut uuden erokirjan. Mukana keskustelussa on myös Lauran eduskunta-avustaja ja podcastin tuottaja Danita Westphal. Kolmen naisen hyväntuulinen juttutuokio liikkuu omakohtaisista kokemuksista kirjoihin ja tutkimuksiin, jotka avaavat uusia näkökulmia rakkauteen, eroihin, pettämiseen ja parisuhteen dynamiikkaan. Ja että voiko rakkauteen vielä uskoa? Tervetuloa Pauliina Laitinen ja Danita Westphal (00:32) Hyvä elämä eron jälkeen (02:13) Milloin on aika erota? (03:12) Ero ei ole epäonnistuminen (06:33) Anteeksiannon vaihe ja puhdistava olo (07:40) Pienet asiat kantavat parisuhteessa (11:25) Miksi miehet tarvitsevat enemmän hellyyttä? (13:13) Kuuden sekunnin sääntö (14:16) Unohtamisen taito parisuhteessa (15:52) Avioliitto on yksityisasia (18:15) Löydä unelmat ja haaveet uudelleen (20:30) Uskottomuus ja tyydyttämättömät tarpeet (22:10) Kumpikin osapuoli pitää vietellä (26:45) Viisi hellyyden kieltä (30:04) Nämä kukat kasvatin sinulle (35:55) Älkää koskaan lopettako treffailua! (41:51)
Valikoima
Löydä itsellesi sopiva
Uusia podcasteja lisätään jatkuvasti